Miss Windy -morsian: Eve S.

Miss Windy -morsian: Eve S.

Miss Windy Shopin kuvagalleria Style Venueen tupsahtelee säännöllisin väliajoin ihania kuvia onnellisista morsiamista mekoissaan ja ajattelimme, että mikäpä olisi ihanampaa kuin saada kuulla lisää heidän suurista juhlapäivistään ja jakaa nämä tarinat myös teidän kanssanne! Niinpä otimme yhteyttä hääkuviaan lähettäneisiin clubilaisiin ja saimmekin postilaatikon täydeltä hurmaavia ja romanttisia tarinoita kerrottavaksi! Tänään häistään kertoo Eve S:

Hääpari

”Meillä oli pienimuotoiset fiftarihenkiset häät. Varsinkin mieheni on ehkä jopa hieman fanaattinen kaikkeen 50-lukuun liittyvää kohtaan. Tiesin alusta asti, että kyseinen lookki olisi minulle sopiva. Oli erittäin vaikea kuvitella itseäni missään prinsessamekossa tai iso muhkea kukkakimppu kädessä. Sitten löysinkin teidät [Miss Windy Shopin] ja se(kin) oli rakkautta ensisilmäyksellä :).

Koko hääseurueella oli tennarit jalassa ja halusimme muutenkin rikkoa vanhoja perinteitä. Se näkyi myös poistumiskappaaleessa joka oli meidän yhteisen suosikkibändin Volbeatin kappale. Illan musiikista huolehti paikallinen rockabilly-mies jolta taittui kaikki aivan hienosti Elviksestä Johnny Cashiin. Autoakin päätettäessä tuli mieleen, että olisi hauska ottaa jokin muu sen aikakauden auto, kuin se yleinen ison iso jenkki. Niinpä juhlapaikan pihaan kurvasi 50-luvun Mini :). 

Juhlat onnistui yli odotusten. Kaikilla oli mukavaa vaikka häämme olivatkin aika minimalistiset (emme halunneet järjestää sirkusta). Ja nyt vuoden naimisissa olon ja 6 vuoden yhteiselon jälkeen olemme vieläkin se vastarakastunut pari, joka tekee kaiken yhdessä, hassuttelusta elämän vakavempiin alueisiin.”

Hääpari muistotaulu

Kiitos Eve! Miss Windyläiset toivottavat teille hurjasti onnea ja rakkautta vuosiksi eteenpäin! ♥

Kuvat: Petri Lehmus, Pq Photography


Oletko sinäkin Miss Windy -morsian?

Jos olet astunut avioon Miss Windy Shopin mekossa ja haluaisit jakaa suuren päiväsi kanssamme, lähetä sanallinen kuvaus juhlapäivästänne kuvilla höystettynä osoitteeseen blog@misswindyshop.com. Odotamme innolla viestejänne! <3

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä aiheeseen liittyvät artikkelit: 

Miss Windy -morsian: Mirja S.

Miss Windy -morsian: Katja K. 

 

 


Jätä kommentti

Huomaa, että käymme hyväksymässä kommentit ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.