Syyskuu 25, 2015

 Syksyssä on teatterin taikaa! Sulje silmäsi, kuvittele lämpiön kuhina ja sorina, näe mielessäsi raskas esirippu ja himmenevä valaistus ja lähde kanssamme matkalle teatterin mukaansatempaavaan maailmaan! Meillä oli ilo päästä tekemään yhteistyötä Joensuun kaupunginteatterin kanssa pian ensi-iltansa saavan Rahakabaree-produktion merkeissä. Pidimme kuvaukset teatterin suurella näyttämöllä ja lopputuloksena oli tunnelmallisia ja näyttäviä otoksia kabareehengessä!

 

 Yhteistyömme sai alkunsa niinkin pienestä kipinästä kuin Instagram-kommentista ja ennen kuin ehdimme sanoa "kabaree", olimme jo tutustumassa paikkoihin kaupunginteatterilla. Erään syyskuisen tiistai-illan vietimme sitten kaupunginteatterin suurella näyttämöllä kuvaten, eikä varmasti monikaan meidän kuvausporukastamme olisi uskonut joskus pääsevänsä kyseiselle areenalle tepastelemaan.

Rahakabareen ohjausassistentti Anna oli mukana kuvauksissa ja opasti mallejamme kabareeposeerausten saloihin. Teemaan sopivasti saimme rekvisiitaksi kävelykeppejä, hattuja ja puuhkia, jotka inspiroivat myös mallejamme upeisiin suorituksiin! Anna kertoi hieman omia fiiliksiään Rahakabareen ensi-illan lähestyessä: "Rahakabareen seuraaminen on ollut huikea kokemus. Lisäksi on ollut mahtavaa päästä sisälle huippuammattilaisten työhön ja osallistua läheltä prosesssiin, joka lähti viime keväänä villeimpien ideoiden heitoista aina ensimmäisiin joukkokoreografioihin ja pukujen valmistumiseen. Nyt, kun ensi-ilta lähenee, kirkastuu taas Rahakabareen merkitys joensuulaisella teatterikentällä: se on uutta yhteiskunnallista musiikkiteatteria, joka on samaan aikaan sekä älykästä ja viihdyttävää että mahtipontista ja terävän analyyttista. Oma suosikkini ovat Petri Tiaisen sävellykset, jotka jäävät soimaan pitkään teatterisalista poistumisen jälkeen! Herkullisen lisän Rahakabareen tuotantoon toivat vielä Miss Windy Shopin yhteistyö ja ihanat mekot, jotka ehdottomasti kuuluvat teatteriglamourin maailmaan."  

 
Kiitos Anna ja Joensuun kaupunginteatteri, oli ilo tehdä yhteistyötä kanssanne! <3 Joensuun kaupunginteatteri on myös Facebookissa ja Instagramissa! Rahakabaree saa ensi-iltansa Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 3.10.2015.
Kuvissa näkyvät mekot ja tyllihameet Miss Windy Shop, käsineet ja muut asusteet kuvausrekvisiittaa.

Jätä kommentti!

Kirjoitukset julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tilaa Clubikirje!